Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja vaihtuu

Mikkelin Pesula Oy:n toimitusjohtajana yli kahdenkymmen vuoden ajan ansiokkaasti toiminut Kari Rämö (DI) jää 1.9.2023 alkaen osittaiselle varhennetulle eläkkeelle ja samassa yhteydessä hän siirtyy Mikkelin Pesulan Senior Advisorin rooliin. Tuomas Jääskeläinen (KTM) siirtyy 1.9.2023 alkaen Mikkelin Pesulan toimitusjohtajaksi nykyisestä Mikkelin Pesulan hallintojohtajan tehtävästä.

Kari on työskennellyt erilaisissa pesulan johtotehtävissä vuodesta 1995 alkaen, joista toimitusjohtajana viimeiset 20 vuotta. Karin uran aikana Mikkelin Pesula on kasvanut parin-kolmenkymmenen hengen yrityksestä valtakunnallisesti merkittäväksi puhtauspalvelualan yritykseksi, jossa työskentelee tällä hetkellä pesula- ja siivouspalveluissa yhteensä yli 150 työntekijää.

”Olen johtanut Mikkelin Pesulaa yli 20 vuotta ja nähnyt sen kehittyvän ja kasvavan valtakunnallisesti merkittäväksi toimijaksi. Tätä kasvua en ole tehnyt yksin, vaan minulla on ollut joukko alan osaajia ympärilläni. Olemme jälleen muutosvaiheen edessä, jossa tarvitaan uutta virtaa ja energiaa. Syksyllä toimitusjohtajaksi siirtyy Tuomas Jääskeläinen, joka on jo nyt osoittautunut osaavaksi ja energiseksi johtajaksi. Hän tuokoon vuorostaan pesulaan uusia tuulia ja tuoreita näkemyksiä,” Kari Rämö sanoo.

Tuomas Jääskeläinen siirtyi Mikkelin Pesulalle 1.1.2023 Osuuskauppa Suur-Savolta siivoustoimenjohtajan tehtävästä siivouspalveluiden liiketoimintakaupan yhteydessä. Tuomas ehti työskennellä Osuuskauppa Suur-Savolla yhteensä yli kymmenen vuoden ajan myös muun muassa ABC Kuortin ja ABC Tuukkalan päällikkönä. Ekonomin opintonsa Tuomas suoritti Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa pääaineenaan palvelujohtaminen.

”On ollut hienoa päästä mukaan Mikkelin Pesulan ammattitaitoiseen porukkaan ja odotan tulevaa toimitusjohtajan tehtävää innolla. Olen kokenut yhteistyön sujuneen niin Karin kuin koko pesulan väen kanssa hienosti. Karin tuki on ollut ja on jatkossakin todella laadukasta ja auttaa minua perehtymään tärkeään tehtävään. Iso kiitos myös molemmille omistajillemme luottamuksesta jo tässä vaiheessa,” Tuomas Jääskeläinen sanoo.

Kuvassa vasemmalta alkaen Mikkelin Pesulan hallituksen puheenjohtaja Martti Lokka, nykyinen toimitusjohtaja Kari Rämö, toimitusjohtaja ja tuleva toimitusjohtaja Tuomas Jääskeläinen.

Mikkelin Pesula Oy on Osuuskauppa Suur-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueen omistama mikkeliläinen valtakunnallisesti merkittävä puhtauspalvelualan yritys. Mikkelin Pesula tuottaa asiakkailleen pesula- ja siivouspalveluita. Pesula sijaistee Pesulankadulla Mikkelissä ja siivouspalveluita tarjotaan Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Kokonaisuutena yritys työllistää yli 150 työntekijää ja sen ennustettu liikevaihto kuluvalle vuodelle on yli 10 miljoonaa euroa. Mikkelin Pesula on lisäksi enemmistöomistajana Puhdaspalvelu Fi Oy:ssa, joka tarjoaa pesulapalveluja koko Suomen laajuisesti.

Lisätiedot:

Martti Lokka, hallituksen puheenjohtaja, p. 0440 57 56 57                                                     

Kari Rämö, toimitusjohtaja, p. 0440 367 567                                                   

Tuomas Jääskeläinen, hallintojohtaja, p. 0440 367 568